Aikuinen näyttää mallia tunnetaidoissa lapselle
RAJATAIDOT
HYVÄT RAJATAIDOT:
Vanhempi opettaa lapselleen oman tilan ja ajan ottamista. Hän opettaa, että jokainen ihminen on erilainen ja kaikilla on siten myöskin erilaiset tarpeet. Hän näyttää, että kunnioittaa lapsen tarpeita ja vahvistaa lapselle, että on oikein kunnioittaa omia tarpeita ja omaa tilaa. Kiukun ja oman tahdon ilmaiseminen on sallittua. Vanhempi asettaa myös itse terveitä rajoja ja ottaa omaa tilaa sekä aikaa.
RAJATTOMUUS:
Vanhempi kohtelee lasta siten kuin hänen tarpeillaan ei olisi väliä. Niimpä lapsesta kasvaa ihminen, joka tuntee tarvetta miellyttää ja auttaa muita. Sen hän tekee täyttääkseen omaa sisäistä arvottomuuden kokemustaan.
Hän pyrkii itsenäisyyteen ja yksin pärjäämiseen, jotta hänen ei tarvitsisi ilmaista tarpeitaan tai rajojaan.
Hän myös pelkää sitä, jos muut ottavat tilaa itselleen. Hän tulkitsee sen hylkäämiseksi, joka johtuu hänestä.
Hänelle kokee uhkaa siitä, jos toinen täyttää omia tarpeitaan, koska hänellä ei itsellään ole lupaa ottaa todesta omia tarpeitaan.
LÄHEISYYS JA TURVA
TURVA:
Lapselle, joka kasvaa emotionaalisesti turvallisen vanhemman kanssa, rakentuu perusluottamus toisia ihmisiä kohtaan. Vanhempi ottaa lapsen tunnekokemuksen todesta, eikä yritä mitätöidä tai ohittaa lapsen kokemusta.
Vanhempi näyttää mallia tunteiden kanssa toimimiseen ja säätelee niitä yhdessä lapsen kanssa.
TURVATTOMUUS:
Kun lapsi kasvaa ympäristössä, jossa ei ole tilaa haavoittuvien tunteiden ilmaisemiselle, hän oppii, että tunteita ei ole turvallista ilmaista. On parempi kieltää ne, itseltäänkin. Hän oppii myös, että toisiin ei voi luottaa.
Lapselle, joka on täysin riippuvainen aikuisesta, tämä on vahingoittavaa.
Hän tarvitsisi turvallista yhteyttä ja tunnetason turvaa, mutta hän ei saa sitä. Tästä hänen sisälleen jää ristiriita.
Yhtäaikaa hän tuntee sisällään kaipuuta turvalliseen, luottamukselliseen yhteyteen,
mutta hän kieltää itseltään tuon tarvitsevan osan ja pyrkii tunnetasolla itsenäiseksi.
Aikuisena tunnetason ihmissuhteet ovat hänelle vaikeita, koska hän odottaa aina alutajuisesti, että hänet hylätään. Varsinkin, jos hän ilmaisee haavoittuvia tai voimakkaita tunteita.
ITSEMYÖTÄTUNTO
TERVE ITSEMYÖTÄTUNTO:
Vanhempi opettaa lapselleen, että epäonnistuminen on normaalia ja, että kaikki tekevät virheitä. Hän myöntää omat virheensä ja pyytää anteeksi.
Hän näyttää mallia siihen, miten virheistä selvitään vastuullisella, mutta myötätuntoisella tavalla. Hänellä on kykyä suhtautua lempeästi ja armollisesti sekä omiin, että lapsensa virheisiin.
HEIKKO ITSEMYÖTÄTUNTO:
Vanhempi rankaisee virheistä tai moittii ja kritisoi lasta.
Vanhempi saattaa myös kokonaan hylätä lapsen ilman huomiota, jos hän ei ole onnistunut jossain mitä vanhempi on odottanut. Tämän takia lapsi alkaa pelätä epäonnistumista. Pelko ei ole pelkkää epäonnistumisen pelkoa, sillä se kytkeytyy myös siihen, että jos hän ei onnistu täydellisesti, hän ei ole myöskään rakkauden arvoinen.
RAKKAUS JA HYVÄKSYNTÄ
RAKKAUS:
Vanhempi välittää lapsestaan ja antaa tälle säännöllistä huomiota. Hän katsoo, koskettaa, kuulee ja näkee. Hän on kiinnostunut lapsen ajatuksista, tunteista ja siitä mitä hänelle kuuluu. Lapsi oppii, että hän on arvokas, rakastettava ja hyvä omana itsenään.
RAKKAUDETTOMUUS/ARVOTTOMUUS:
Vanhempi ei pysähdy kuulemaan ja näkemään lasta tai osoita säännöllisesti kiinnostusta lasta kohtaan. Lapselle kasvaa epävarmuutta siitä, onko hän rakkauden arvoinen.
Hän alkaa tuntea itsensä sisäisesti arvottomaksi ja riittämättömäksi.
Vanhemmuus ei koskaan ole täydellistä, eikä siihen tarvitse pyrkiä. Liika kriittisyys ja yli menevä syyllisyys eivät auta ketään.
Riittävän hyvä vanhemmuus sisältää kuitenkin kyvyn tarkastella omaa vanhemmuuttaan ja tarvittaessa ohjata järjestämään asioita siten, että voisi voittaa omassa vanhemmuudessa olevia haasteita.
Ps. Asiaa voi tarkastella myös oman sisäisen lapsen näkökulmasta.