+358 45 3588292
info@tunnetaitoja.fi
Pankkitili: FI34 4730 0010 5281 30

Vastuuroolissa olemisen valoja ja varjoja (Tuisku Tuntevainen)

Vastuuroolissa olemisen valoja ja varjoja (Tuisku Tuntevainen)

Tuisku Tuntevainen: Kysymyksiä itseltäni itselleni, liittyen siihen kun olen tällä hetkellä valtakunnallisen, kansainväliseksi kasvavan Tunnetaitoja kaikille ry:n puheenjohtaja. Näitä kysymyksiä voivat pohtia myös muutkin vastuuroolissa olevat, esimerkiksi yrittäjät.

Mikä on sulle vaikeinta yhdistyksen edistämisessä?
-Sanoisin, että monet haitalliset mallit, mitä olen nähnyt ja omaksunut, ja joita tietoisesti en halua toistaa. Ansakuoppien välttäminen. Olen nähnyt läheltä miten moni on polttanut itsensä loppuun yrittäjänä ja niin kyllä palkkatöissäkin. Sitä perinnettä en tahdo jatkaa. Byrokratia on minulle myös ahdistavaa, sillä haluan tietää miten asiat menevät etten vahingossa tee väärin. Yhdistyksen pyörittämisessä riittää byrokratiaa, tosin sitä mukaa kun se tulee tutuksi, se ei ole enää niin turhauttavaa ja saan keskittyä ydinvahvuuksiini.
 
Mikä on ihaninta?
-Ihaninta on, kun koen, että tätä varten oon tänne syntynyt! Kun vihdoin saan toteuttaa vahvuuksiani, unelmiani, inspiroida myös muita. Kun elämänkokemukseni tulevat hyödyksi ja tuntuu merkillisesti että kaikella on ollut tarkoituksensa, vastoinkäymiset ja kärsimykset ovat kasvattaneet minua elämäntehtävääni kohti.
 
Mitkä palautteet ovat jääneet loppuiäksi mieleen?
-Nyt tulee mieleen muutama ikimuistoinen:
”Susta näkee, että tulet muuttamaan maailmaa isosti.” (tuntematon mies Oodin edessä)
”En ole koskaan kokenut turvaa omassa kehossani. Kun kuuntelin sun lohtulaulua, koin ensimmäistä kertaa että voin olla turvassa omassa kehossani ja se oli ihana tunne!” (laulujani kuunnellut nainen)
”Tunnen 2 ihmistä, jotka ovat oikeasti tehneet isosti hyvää maailmaan. Toinen niistä olet sinä.” (kumppanini)
”Sain unelmieni työpaikan, kun uskalsin ajatella laajemmin kun opastit, ja hain paikkaa mitä muuten en olisi uskaltanut edes hakea! Aloitan siellä ensi viikolla” (tietoisuustaitokurssin osallistuja)
”Sun laulu sai mut itkemään, tuntui niin hyvältä kuunnella sitä..” (itsemyötätuntokurssin osallistuja)
”Sun itkupiirin aikana tajusin, etten tarvitse tupakkaa, että se satuttaa mun kehoa, että miksi ihmeessä hengittäisin myrkkyä keuhkoihini! Sain lopetettua tupakoinnin kokonaan.” (itkupiiriin osallistuja, joka tuli pian raskaaksi piirin jälkeen)
 
Milloin ensimmäistä kertaa unelmoit yrittäjyydestä – vai päädyitkö siihen itsellesikin yllätyksenä?
-Ihan jo lapsena. Muistan 10-vuotiaana kun tein piirroksia ja laskelmia hyvinvointikeskuksesta.. aikuiset vain sanoivat, että ”sun täytyisi olla miljonääri että voisit perustaa tuollaisen paikan, keksi joku järkevä työ”. Haaveilin myös kirjailijan ja taiteilijan työstä. Vasta aikuisena tajusin, että kaikki lapsuuden haaveet ovat tavalla tai toisella toteutuneet ! Oikeasti olen mennyt sitä kohti, mistä sydämessäni unelmoin jo ihan lapsena. Jo alle 2-vuotiaana muistan kun sanoin äidilleni ”synnyin tänne auttaakseni ja rakastaakseni”. Vasta aikuisena tajusin, että siihen lauseeseen sisältyy ”itseäni, muita ja luontoa”, eli uhriutua ei kuulu, vaan kaikki lähtee rakkaudesta ja hyvinvoinnista.
Minkälaisia haitallisia malleja/uskomuksia sulla on/on ollut yrittäjyyteen/ johtamiseen liittyen?
-Voi kuulkaas.. niitä on paljon !
”No pain, no gain”
”Työstä ei saa nauttia”
”Ei saa näyttää haavoittuvuuttaan, muuten menee maine ja uskottavuus”
”Pitää puurtaa ja uraa uurtaa”
”Olen arvoton, jos olen vaan enkä tee mitään (=lepään)”
”Jos yritys ei tuota rahaa ja jatkuvaa voittoa, se on epäonnistunut” jne.
Näiden purkamisessa riittääkin työmaata! Työstä SAA nauttia. SAA kunnioittaa rajojaan ja voimavarojaan. SAA olla ihminen kaikkine tunteineen ja se oikeastaan syventää kohtaamisia ja rohkaisee muitakin näyttämään ihmisyytensä. SAA levätä ja olla vaan ja silloin itseasiassa syntyy parhaat innovaatiot. SAA eksyä ja silloin voi löytää jotain ihan uutta mitä muuten ei löytäis. EI tarvitse tuottaa ja kasvaa koko ajan, vaan kun voi hyvin, se riittää.
 
Mitkä keinot ovat auttaneet sua parhaiten voimaan hyvin?
-Tunnetaidot. Siksi niitä isosti haluankin edistää yhteiskunnassa! Mm. stressinpurkukeinot, rauhoittumiskeinot, itseni lohduttaminen ja rakastaminen, rajojen ilmaisu, rakentavat tavat ilmaista vihaa, itkeminen, myötätuntoinen läsnäolo…
 
 
Miten purat stressiä ja käsittelet vaikeita tunteita?
-TRE eli koko kehon tärinä on tehokas keino, usein itkun ja äänen kera. Tällä metodilla minkä jo vauvat osaavat intuitiivisesti vaan mikä meiltä poisopetetaan, olen saanut purettua syviäkin kipuja, lihasjumeja, traumoja. Muutama vuosi sitten löysin intuitiivisesti keinon, miten saan omia traumojani purettua juuriaan myöten. Metsän syli on paras hoito. Selkounet eli tietoiset unet ovat auttaneet sekä tunteiden käsittelyssä, että innovoimisessa. Luovuus, esim. intuitiivinen laulu, luova kirjoittaminen. Työkalupakki kun on laaja, voi käyttää tilanteisiin sopivia keinoja.
 
Mikä motivoi jatkamaan?
-Se, kun näen miten ihmiset esim. ystävystyvät toistensa kautta yhdistyksessä, miten löytävät omaa voimaansa ja antavat unelmilleen siivet, miten itsekin saan vihdoin tehdä työtä mistä todella nautin ja minkä koen merkityksellisenä.
 
Minkälaisia elämää, arvomaailmaa ja sinua ihmisenä muuttaneita kokemuksia sulla on ollut?
-Kuolemanrajakokemukset ovat olleet elämää muuttaneita, niissä koin syvää rauhaa ja rakkautta, mistä liene osa heijastuu arkeenkin yhä. On muitakin, mutta nämä merkittävimpiä.
 
Muuta, mitä haluat jakaa?
-Oot rakas. Juuri sinä, juuri sellaisena kuin olet, oot rakas ja riittävä, kaunis osa kaikkeutta kaikkinesi <3

-Tuisku Tuntevainen-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *