Vuoden Tunnetaituri
on Tunnetaitoja kaikille ry:n jakama diplomi ja palkinto, jolla haluamme nostaa näkyväksi tuikitärkeää tunnetyötä. Jaoimme Vuoden Tunnetaituri -palkinnon ensimmäistä kertaa 13.3.2021, Tunnetaitoja kaikille ry:n 1-vuotissynttäreillä videopuhelussa. Palkinnon ensimmäinen voittaja oli Ukko Kärkkäinen. Palkintona vuonna 2020: toivekurssi maksutta, Vuoden Tunnetaituri -diplomi, Tunnetaitoja kaikille -ideapakka sekä pieni yllätyspalkinto.
Ukko Kärkkäinen valittiin Tunnetaitoja kaikille ry:n Vuoden Tunnetaituriksi yksimielisesti hallituksessa. Perustelut: pitkän linjan tunne- ja traumatyötä tehnyt kokemusasiantuntija. Isien sota– dokumenttisarjassa tunnetyötä ja ylisukupolvisia traumoja koko kansalle näkyväksi tehnyt edelläkävijä. Roolimalli etenkin miehille tunnetyöstä ja itkun hyväksyttävyydestä. Tehnyt paljon vapaaehtoistyötä suurella sydämellä ja elävä esimerkki traumatoipumisesta ja hyväntekemistyöstä. Toiminut vastuullisesti, myötätuntoisesti ja siltoja rakentavasti.
EHDOTUKSIA 2021 Vuoden Tunnetaiturista otetaan 7.1-31.1.2022 välisenä aikana tälle lomakkeelle. Palkitaan henkilö, joka on tehnyt tunnetaitoja näkyväksi tai tehnyt merkittävää tunnetyötä, joko/tai itsensä kanssa, tai yhteiskuntaan hyvää luoden.
Voit ehdottaa tuttua, tuntematonta tai vaikka itseäsi. Perustele ehdotuksesi!
Valintamenettelyt 2021 Vuoden Tunnetaiturille: Tunnetaitoja kaikille ry:n hallitus valitsee sopivat ehdokkaat ehdotetuista henkilöistä. Sen jälkeen kaikilla on mahdollisuus äänestää Vuoden Tunnetaituria. Lopuksi Tunnetaitoja kaikille ry:n hallitus valitsee sopivimman henkilön 10:stä eniten ääniä saaneista ehdokkaista. Tunnetaitoja kaikille ry:n nykyisen tai aiemman hallituksen jäsenet eivät voi ottaa vastaan Vuoden Tunnetaituri -palkintoa.
Vuoden Tunnetarina
on Tunnetaitoja kaikille ry:n Kuukauden Tunnetarinoista vaikuttavimmaksi nostettu videotarina Youtubessa. Vuonna 2020 Vuoden Tunnetarinaksi valittiin Palefacen tarina. Perustelut: Paleface toi videollaan esille tunnetaitojen merkitystä ja toimi roolimallina etenkin miehille tunnetyön tärkeydestä.
EHDOTUKSIA 2021 Vuoden Tunnetarinasta otetaan 7.1-31.1.2022 välisenä aikana tälle lomakkeelle. Palkitaan henkilö, joka on tehnyt tunnetaitoja näkyväksi tai tehnyt merkittävää tunnetyötä, joko/tai itsensä kanssa, tai yhteiskuntaan hyvää luoden.